Uusi tulokas Marjalle

On sitä corgeja nähty ennenkin, vaan ei tämän näköistä. Marjalle tuli Sini-corgi Fiian kaveriksi. Käytiin heti Hapsun äidin kaimaa katsomassa ja näyttämässä Hapsulle. Pieni iltalenkki ja molemmat käyttäytyivät tosi nätisti, Hapsukin. Eka piti kerran irvistää, sitten mentiin kun vanhat kaverit. Tulipa samalla nähtyä vähän autoja, muutama koira ja "kaupunkielämää". Lienee tuo Hapsun vieraiden koirien kauhistelu enemmän kokemuksen puutetta kuin mitään muuta. Ohessa hätäisesti napsastu kuva uudesta tulokkaasta. On vähän harvinaisemman värinen kaveri meinaan... En ole ennen nähnyt sinisiä silmiä corgilla. Hävyttömän kylmä tuuli oli lenkillä.

Kevät keikkuen tulevi...

No, todellakin. Joka vuosi se tulee yhtä keikkuen. Joskus paistaa aurinko ja tuntuu että sieltä se kevät saapuu ja sitten taas täysi takatalvi. Viimeiset 2 viikkoa on kyllä pitänyt todella vaihtelevaa keliä, huipussaan on ollut -22 c astetta pakkasta aamulla 6:den aikaan kun lähden töihin ja iltapäivällä kotiin tullessa +4 c astetta lämmintä. Koita siinä sitten pukeutua järkevästi... ;)

Tänään sataa sitten lunta. Aamulla alkoi ja päivällä se oli jo melkein vettä, mutta nyt se on kunnon raskasta räntälunta, joka hiljentää tienoon aivan talviseksi. Hiiskaustakaan ei kuulu mistään, niin tehokkaasti märkä lumi hiljentää äänet. Luulisi että missään ei ole ihmisiä, ei elämää kun äsken kävin koirien kanssa pihalla.

2 viikkoa on taas vierähtänyt tehden töitä ja ilman kirjoittamista. Töitä riittää, joka asikkaat ovat tulleet hulluiksi tai lama alkaa taittua. Tuntuu että päivät menee töissä täysin hulluna huitoen, eikä energiaa jää kotiin lainkaan, mutta kaipa sitä hieman piristyisi kun nukkuisi enemmän. En ole varmaan koko kahteen viikkoon katsonut uutisia lainkaan, luen ne netistä yleensä arkisin, en jaksa kuunnella sanaakaan enää sitä laman jauhamista. Paljon pahaa jälkeä se on jättänyt taas ympärilleen. Ei ole jättänyt meidänkään perhettä ja ystäviä täysin koskettamatta. Toivon että tämä on mun elämän viimeinen lama-aika, niitä on tullut koettua jo muutama liikaa.

Hapsu kakoo ja köhii jostain syystä, en tiedä mitä sitä on tullut taas syötyä. Noilla tytöillä on inhottava tapa aina nyppiä pompulat Rutun päästä jos laitan Rutun tukan ponnarille tai letille, toivottavasti Hapsu ei ole ainakaan mitään sellaista niellyt. Kurkussa ei näy mitään ylimääräistä, eikä se ole punainen. Madotan nyt ainakin ensin nuo varmuuden vuoksi ja sitten jos köhiminen ei lopu niin ensi viikon alussa mennään eläinlääkäriin.

Neiti umpimieli....

Pikainen katsaus viikon tapahtumiin. Töitä, töitä ja töitä. Palaveri, palaveri ja palaveri. Oli aikamoinen viikko. Viikonloppukin meni jotenkin aivan huomaamatta ja mitään merkittävää saamatta aikaan. Siivouskin jäi sunnuntai-illaksi. Hmmph. Voisi sitä aikansa viettää paremminkin.

Sunnuntaina tehtiin pikainen pesukoneen asennuskeikka Annamarille ja samalla käytiin pyörähtämässä briardien koulutuksissa. Oli hyvä että mentiin, koska tuli taas huomattua maaseudun vaikutus koiriin, meillähän ei ikinä tule lenkillä juuri ketään vastaan. Ei paljon lenkkeilläkään sellaisille seuduilla, missä joku kulkisi. Ei ole mitään järkeä tuon rämäpäälauman kanssa kulkea julkisilla paikoilla kun ei siitä tule kuin täysi katastrofi. Hapsun kanssa on kyllä käyty muutamia kertoja milloin missäkin katsomassa liikennettä ja Järvenpään menoa ja polkupyöriä, sekä ralleja (hyi olkoonkin, ne oli Hapsun mielestä ensin hyvinkin pelottavia...) Mutta jostain syystä juuri koskaan ei ole vieraita koiria nähty, ja se kyllä näkyi koulutuksissa. Hapsu rakastaa ihmisiä, mutta vieraat koirat oli nyt sitten tosi pelottavia, Taotao oli kamala, koska haukkui mokoma, Viljokin oli ensin pelottava ja koska kaikki oli pelottavaa, niille piti tietysti murista ja rähjätä. No, aikansa oltuaan, neiti umpimieli vähän vapautui ja pyysi jo Viljoa leikkimään. Muut briardin pennut vielä jäi vähän möröiksi. Mutta toivoa on. Täytyy ruveta kuokkimaan Järvenpään koulutuksissa, jotta Hapsu tottuu muihin koiriin. Luulen että mulla ei ehkä koulutusintoa varsinaisissa joukkokoulutuksissa ole, mutta mennään ainakin katsomaan mitä kaikkea siellä tapahtuu ja ollaan muiden koirien parissa, josko neiti umpimieli ymmärtäisi ettei kaikki vieraat koirat ole ollenkaan pelottavia, eikä niille tarvitse rähistä.... :) Omassa piirissäkin kaikilla on joko sen tyyppisiä koiria etteivät tule toimeen saman sukupuolen edustajien kanssa tai ovat muuten hieman epäsosiaalisempia niin ei ole Hapsu juuri seurustellut muiden koirien kuin oman lauman kanssa.

Oli taas masentavaa huomata, että kun itse on köntys niin se vaikeuttaa koirankoulutustakin. Oon tietty tottunut siihen että Ruttu on iso ja meillä on omat pinttyneet tavat tehdä tottista ja Ruttu muutenkin on ihan toisenlainen kuin Hapsu. Hapsu on sen verran pienikokoinen että jo sivulletulon opetus kiertämällä tuottaa mulle vaikeuksia kun pitää kumartua ja olla nopea. Päätettiin että me vaan harjoitellaan seuraamista ja sivulla oloa ja jätetään se sivulletulo myöhemmäksi, katsotaan sitten että alkaako Hapsu tarjoamaan sitä edestä vai kiertämällä. Ruttu alkoi omana aikanaan ihan luontaisesti tarjoamaan sitä edestä sivulle pyörähtämällä ja niin me ollaan se sitten myös tehty. Se tuli täysin luonnollisesti omalla ajallaan. Mä luulen että mä alan olla jo liian vanha köntys näihin hommiin... Lisäksi mulla ei edelleenkään ole mitään kunnianhimoa näissä hommissa, ne joko suttaantuu aikanaan tai sitten ei... Vältän ottamasta näistä hommista enää edes mitään stressiä, kyllä toi arkipäivän elokin 5:den koiran kanssa on ihan tarpeeksi stressaavaa ja sähläämistä täynnä, kun eivät kuitenkaan ole mitään pikkupuudeleita. Kyllä Hapsusta vielä koira tulee.

Innokkaista innokkain......

6 vuotta olen odottanut että Ruttu rauhoittuisi. Ilmeisesti saan odottaa vielä toiset 6 vuotta. Otettiin pihalla tänään kaksistaan tottista ja taas jätkä riehaantui aivan täysin. Se on kun hellakoukku kun pääsee tekemään mun kanssa jotain kaksisteen. Herranjestas sentään! Joskus tuntuu että se on maailman ainoa koira joka sekoaa onnesta saadessaan tehdä tottista. Kyllä oli liikkestä seisomisen opettaminen tiukassa. Muutenkaan en ikinä osaa päättää mitä käskysanaa siinä käyttäisin, "seiso" ei käy, sillä käskyllä kaikki mun koirat istuu aina, viimeistään kokeissa ne heittää ihan takuuvarmasti pyllyn maahan. "Odota" tulee käytettyä muutenkin joka välissä...

Ensimmäinen muistikuvani briardeista on jostain 90-luvun puolesta välistä. About, mun muisti ei ole kaikista paras. Ja ihan ensimmäinen asia, jota silloin hakutreeneissä ihmettelin (meillä oli ryhmässä peräti 4 briardia parhaimmillaan, oli Jazzy, Boogie, Duna ja Tokai) oli se että miksi kummassa noille koirille kuiskataan käskyt??.... No, nyt sen tiedän. Kuiskaaminen ei aiheuta suurta viettiponnahdusta ja hulluuspuuskaa! Ruttu on kyllä ihan oma lukunsa. Kaikkein pahimmin se kyllä riemastuu kotipihalla tehtävästä tottiksesta, kentällä on vähän rauhallisempi kun on muitakin ärsykkeitä, kotona voi keskittyä täysiä iloiseen riehumiseen tottiksen sijasta! Kyllä se tekee, mutta se on niin innokas että sitä on vaikea uskoa, eikä se vietti, eikä into katoa mihinkään vaikka jauhais pelkkää seuraamista puol tuntia, päinvastoin, välillä tuntuu että vire vaan kohoaa. Pakko antaa kaikki käääskyyyt tooosiii raaauhaalliseesti...

No, tehtiin me sentään pari onnistunutta liikkeestä seisomista. Ehkä me joskus ilmestytään tokokisoihin... :) Ainakin hupia riittää sitten yleisölle! Täytyy ottaa meidän harjoitukset joskus videolle ja postata kotisivuille, niin saatte nauraa!

Maalaisromantiikkaa ja raadantaa...

Maalla on ihana asua. En vaihtaisi sitä mihinkään. Nytkin takassa on tuli, kynttilät palaa ja Pentti Hietanen laulaa italialaisia rakkauslauluja taustalla. Koirat nukkuu riehuttuaan pihalla lumitöissä mukana. Ulkona sataa vieläkin lunta, uusi puhdas lumivaippa on peittänyt koko tienoon, tehden maisemasta uskomattoman hiljaisen ja rauhallisen. Tänään on viimeinen lomapäivä, huomenna alkaa taas arkinen ahertaminen. Romanttista? Kyllä ja ei. Takana on täysi päivä hommia. Lumitöitä, puunhakua, kaupassa käyntiä, koirien hoitoa ja taas vähän lisää lumitöitä. Tämä elämä sopii vain tietyntyyppisille ihmisille. Täytyy jaksaa raskaita hommia pihalla ja joskus sisälläkin ja pitää arvostaa arkisia yksinkertaisia asioita. Hommat ei lopu koskaan kesken, vaikka kaupunkilainen ei sitä äkkiseltään voi ymmärtääkään. Iso tontti ja lauma eläimiä pitää huolen siitä ettei koskaan ole tylsää, eikä pitkäveteistä. Vastapainoksi saa elää luonnon keskellä, vetäytyä joskus täyteen hiljaisuuteen, ei häiritse liikenne, eikä naapurit. Voisin jopa ehkä elää ilman telkkariakin. Tietokoneesta en kuitenkaan luopuisi. Se on ehkä mulle puhelintakin tärkeämpi yhteydenpitoväline. On niin helppo lukea ystävien kuulumiset blogeista ja kotisivuilta. Facebookkaamista en sentään harrasta, siihen ei liikenisi aikaakaan. Pitäydyn tässä blogin pitämisessä, se riittää mulle. Ennen blogia, mulla oli monta vuotta valokuvapäiväkirja mistä löytyy suunnilleen samat asiat, nyt ne on vaan siirretty tietokoneelle kaiken kansan ihmeteltäviksi. En tiedä tosin lukeeko blogia muut kuin ystävät. Tuskinpa ainakaan mitään ruuhkaa sivuilla on. Ystäville ja tutuille tämä kai pääasiassa on tarkoitettu. Ja niille ihmisille, joita kiinnostaa elämä koirien kanssa tai muut meidän harrastamat asiat.

Tänään vein lintulaudoille taas ruokaa. Eilen jo vaikutti siltä että kevät tulee, mutta tänään taas täysi talvi ja lintujen lauluinto selvästi loppui ja tärkein asia näytti olevan taas kuvun täyttäminen ruualla, jotta jaksaa pian alkaa pesimäkauden. Pitkästä aikaa omenapuussa on taas talia käynyt muutamana päivänä syömässä yksi suosikkilinnuistani eli vihertikka. Muutamaan vuoteen en ole nähnyt, mutta nyt on tehnyt paluun. Meillä on paljon haapoja täällä, se on kaiketi vihertikalle tärkeä juttu. Hieno iso tikka punainen merkki päässä, höyhenpuku muuten kauniin vihertävä.
Muutama viikko sitten oli myös ennätysmäärä toista suosikkiani lintulaudalla. 4 kpl pyrstötiaisia pyrähteli muiden vieraiden joukossa. Pyrstötiainen on aivan mielettömän kaunis lintu. Värit kauniit ja linnun malli on ihan omanlaisensa. Kuva on viime vuodelta, viime talvena niitä vieraili vain yksi yksilö toistuvasti. On mokoma tosi varovainen ja vikkelä ja vaikea kuvattava, mutta muutaman kuvan ikkunan läpi onnistuin sentään saamaan.

Latua pyjamassa...

Talvilomalla on pakko hiihtää. Ihan pakko, jos ei satu olemaan jalka paketissa. Aika monta talvea viime vuosina on mennyt hukkaan kun on milloin nilkka, milloin polvi ollut paketissa. Ja tänä vuonna ei ole tarpeeksi lunta. Hmmph. No, ei se meillä menoa haittaa. Koska ympäröivät pellot on kynnetty, eikä lunta ole tarpeeksi että sinne pääsisi hiihtämään, niin ainahan on oma piha! Haalari pyjaman päälle ja sukset ullakolta ja menoksi. Hain vanhat (siis 30 vuotta vanhat) sukset ullakolta ja vanhat monot kaapista ja tein omalle pihalle ladun. Se oli kieltämättä hieman vaikeaa, koska Fanny oli sitä mieltä että moiset teräväkärkiset välineet tulee syödä... Briardit suhtautuivat suksiin nätisti, Ruttu on sukset ennenkin nähnyt ja vähän on harjoiteltu valjakkohiihtoakin ja Hapsusta ne ei nyt niin valtavan mielenkiintoiset olleetkaan, mutta Fanny, voi ihmettä, miten voi suksista riemastua niin että ne pitää väkisin syödä?

Piti lopuksi laittaa koirat sisään että pääsi tekemään kunnon ladun ilman että sukset on syöty. Fanny juoksi edessä ja koitti syödä suksen kärjet ja briardit juoksi perässä ja kaikki saatiin liikuntaa. En tosin tiedä mitä naapurit moisesta metelistä ja menosta ajattelivat, mutta mitäpä niistä. Nyt on latu pihalla, hikinen pyjama pesussa ja hyvä mieli kun sai liikuntaa. Huomenna otan valjakkohiihtovehkeet kaapista ja aletaan Rutun kanssa muistelemaan miten se homma menee. Jos innostun, ehkä yritän Fannynkin kanssa, mutta siitä tuskin tulee mitään. Hapsu on vielä liian pieni meidän ainoisiin valjakkohiihtoon sopiviin valjaisiin. Huomenna pitää varmaan ottaa isäntä ja kamera pihalle niin saa tallennettua hupaisia hetkiä... :)

Tämä on näitä maalla asumisen hyviä puolia. Voi tehdä mitä vaan missä rytkyissä vaan. Kaupunkilaiset ei tiedä mistä jäävät paitsi kun eivät pääse pyjamassa pihalle hiihtämään ja upeaa keväistä auringonpaistetta ihmettelemään. Tosin mä kyllä sujuvasti pyörin kesälläkin ihan pelkässä pyjamassa pihalla ja juon aamukahvia milloin missäkin päin tonttia. Luulen että naapurit on jo ehkä tulleet siihen tulokseen etten omista muita vaatteita kuin ruudullisia pyjamanhousuja... En vaihtaisi tätä elämää kaupunkielämään mistään hinnasta. Eläköön elämä ja vapaapäivät pyjamassa!