Hapsu otti hatkat....

Perjantaina kun olin töissä ja Jari kotona, oli pihalla ollut vieras kissa ja tietysti Hapsu bongasi sen ja oli sitten kuulemma lähtenyt perään kuin nato-ohjus ja ampunut kissan perässä suoraan aidan yli ja yli naapurin pellon ja hävinnyt. Korvat hävisivät täysin ilmeisesti. Jari oli sitten ottanut auton ja lähtenyt etsimään niin neiti oli sitten jolkottanut metsästä juuri tielle noin puolen kilometrin päässä kotoa...

Onneksi selvittiin pienellä säikähdyksellä. Toivottavasti katti ymmärtää pysyä pois meidän pihalta jatkossa. Mulla useinmiten Hapsu kaartaa kyllä huudosta takaisin, mutta välillä korvat katoaa täysin. Mutta tuo perjantainen oli jo vähän liikaa. Sille ei kyllä auta pihalla kääntää selkää hetkeksikään, se jo keksii sillä välin jotain koiruuksia. Saisi jo nuo temput loppua. Paimenkoiralta odottaisi pihalla pysymistä. En tiedä mitä se ajatteli kissaa ajaessaan, kaipa se tiesi että se on vieras kissa...:)Omat on pihalla saaneet olla nyt ehkä vähän enemmän rauhassa.

Jouluvauvoja....

Fanny ja Tarmo on astutettu. Nyt sitten odotellaan mahdollisia jouluvauvoja...:) Mother-to-be itse on sitä mieltä että päikkäreitä Villen kanssa ei silti pidä häiritsemän... Päikkärit ensin, muut jutut sitten...:)

Fannyn uusi sulhanen

Fannylle löytyi pitkän etsimisen jälkeen täksi juoksuksi uusi sulhanen. Tällä kertaa ei tarvinnutkaan mennä merta edemmäksi kalaan, vaan sulho löytyi ihan omalta kylältä. Papittaren Ronaldo, arkinimeltään Tarmo asustelee tuossa vähän matkan päässä. Tarmo on komea poika, jolla on pää kunnossa ja harrastaa hakua ohjaajansa kanssa. Ehkäpä Jarin pitkäaikainen haave saada Marotin rotweiler pentue viimein toteutuu...:)

Kotona on ollut hieman hermoja raastavaa kun Fanny aloitti juoksun, Ruttu ja Fanny on tietenkin eristettynä toisistaa ja kaikenlaista laulantaa on täällä jo kuultu. Paha vaan että jatkuva vikinä ja ulvominen käy emännän hermoille. Ruttu on sen verran pois tolaltaan että nyt ei vähään aikaan opetella mitään uutta. Tilanne on uusi myös Hapsulle, joka on ollut tilanteesta selkeästi hieman hämmentynyt. Tosin on nyt ollut paljon "kiltimpi" kun oma juoksu päättyi. Ilmeisesti oma juoksi aiheutti myös melkoisen hormonimylläkän, joka nyt on tasaantunut. Mene ja tiedä, mä en aina noita narttujen aivoituksia ymmärrä. Nyt tuntuu Hapsu kuitenkin hieman tasoittuneen, toivottavasti olotila on pysyvä. Hakeutuukin mun seuraan paljon enemmän kuin ennen.

Monen koiran laumassa on aina se paha puoli että kun kaikki pitäisi huomioida ja kaikkien kanssa jotain tehdä, niin välillä se on hyvin stressavaa, teet niin tai näin niin aina joku jää paitsioon.

Muuten elämä menee omaa latuaan, välillä paremmin ja välillä huonommin. Viikot menee töissä niin ettei ajan kulumista oikein huomaa ja aika vähällä unella. Nyt olis tarkoitus panostaa parempiin yöuniin jatkossa. Lienee terveydellisestikin järkevää. Viime aikoina on ollut flunssan ja stressin jäljiltä niin paljon rytmihäiriöitä että työpaikkalääkäri laittoi jo lähetteen sairaalaan Holter tutkimusta varten. Jos saisi viikolla nukuttua niin voisi panostaa jatkossa viikonloppuna paremmin harrastuksiin ja koiriin, eikä ehkä olisi niin paljon rytmihäiriöitä. Nyt ei hirveästi nappaa viikonloppuaamuisin mihinkään näyttelyihin ja treeneihin lähteä kun joskus ne univelat on pois nukuttava. Arkisin nukkumaan meneminen ei vaan ole helppoa kun on herkkäuninen ja perheen toinen osapuoli elää ihan toisena vuorokauden aikana. Nukkumaan hakeutuminen ennen klo 22.00 on mulle jokseenkin ylitsepääsemätöntä, vaikka klo 5 joka aamu nouseekin ja tuon verran tarvitsisi kuulemma aikuinen ihminen unta.

Yllä kuva Fanny uudesta Tarmo sulhosta. Tarmolla on todella sympaattisen näköinen ilme ja on sympaattinen koira muutenkin.

Tietotekniikan ihmeitä

Onko enää muuta elämää kohta kuin virtuaalista? Mäkin olen vihdoin siirtynyt tässä vihdoin 2000 luvulle... Hankin tuossa muutama kuukausi sitten iPhonin ja johan olen sen täysin orjuuttama...:) Tämäkin kirjoitus on sillä tehty. Joskus tuntuu ettei kohta ole aikaa muuhun kuin päivittää iPhone, iGoogle, blogi, kotisivut ja kaikki muu tietotekniikka maan ja taivaan väliltä. Kohta mulla on varmaan facebook myös! Sitä ei kyllä ihan heti tapahdu, tässä perheessä Jari hoitaa sen puolen... Onneksi! En oikeasti tiedä mikä hulluus muhunkin on oikein iskenyt? Hankin tänään gmailinkin ja jo meni puoli iltaa sen kalentereita sun muita ihmetellessä! Mitäs sitten tehdään kun ollaan vanhainkodissa eikä enää näe naputella mitään Twittereitä? Kuollaan sydänkohtaukseen kun joutuukin elämään oikeaa elämää ilman virtuaaliystäviä ja Facebookia???? Pitäisiköhän meidän kaikkien hankkia elämä? Ja kyllä, jaan sen gmailosoitteem kaikille kunhan oikealta elämältä ehdin...

Käyn ahon laitaa...

Joo, meillä on tällä viikolla ollut oikein koirien tehokoulutusviikko. Jari on innostunut käymään tyttöjen (siis lähinnä Fannyn ja joskus Hapsun) tottiskentällä kun selkä alkaa olla sen verran paremmassa kunnossa ettei pieni liikunta käy enää niin selän päälle. Hyvä hyvä. Kovennettua tytöille. Niille kauhukakaroille ihan oikein...:) Nyt on siis päätetty kunnostautua koirapuolella... Saa nähdä kauanko meillä innostus kestää. Jotenkin itsestä tuntuu siltä että kun on pitkät ja todella raskaat päivät töissä niin on pakko päästä olemaan se vähä mitä vielä valoa illalla riittää olemaan ulkona ja muihin ajatuksiin töistä. Eilen möyrysin kasvihuoneen talvikuntoon ja tänään tehtiin jälkiä Rutun ja Hapsun kanssa. Ruttu sai ensin tottista omalla pihalla kun nyt on hyppyestekin rakennettuna ja sitten perään jäljelle. Ei voi kehua että suoritus olisi ollut kummoinen, mutta eipä me olla paljon pellolla jäljestetty ja metsään en mene ennenkuin hirvikärpäset on varmasti kuolleet pakkaseen! Rutulla oli taas vähän vaikeaa keskittymisen kanssa ja liian tuore jälki, mutta eiköhän se ala taas mieleen muistua kun jaksaa vaan tehdä. Jari teki jäljen ja minä ajoin. Kyllähän se meni, mutta liian lyhyt oli. Rutulla menee aikaa keskittymisen löytämiseen välillä.

Hapsu pääsi myös ekalle jäljelle pellolle, vaikka peltojälki on musta äärimmäisen höhlää hommaa... (onneksi tää on mun oma blogi niin voin sanoa mitä ikinä sielu sietää...:) No, taitaa olla meikäläisen nilkallekin parempi että ollaan vähän aikaa pellolla. Enkä myöskään ollut niin kärsivällinen että olisin jaksanut mitään makkararuutuja vääntää, en oikein jaksa uskoa niiden voimaan. Suora pätkä tehtiin nakeilla ja silla hyvä! Vähän aikaa tytöllä meni hiffatessa ja välillä piti vähän katsella muualle, mutta hyvin toimii nenä ja pysyy maassa. Muutaman jäljen jälkeen varmaan on jo homma paremmin hallussa, mutta ei voi nytkään valittaa. Nenä pantiin maahan kun mamma näytti ja sitten siitä mentiin eteenpäin. Tytöllä on nenä ja osaa se sitä käyttää. Miksi ei osaisi. Suurin osa koirista pystyy jäljestämään kun vähän edes osaa opettaa, ei se ole mitään aivokirurgiaa...:)Eikä siitä myöskään musta tarvitse tehdä mitään tiedettä. Mutta tämä vaan mun ihan ihka oma mielipide, enkä ole mikään intohimoinen jäljestäjä. Jos luoja suo, harrastetaan enemmän, jos ei niin sitten vaan omaksi ja koiran iloksi.

Ohessa muutama kuva... Ylimmäisessä kuvassa Ruttu jäljellä ja 2 alinta on Hapsu jäljellä.