maanantai 20. lokakuuta 2014

Päivityksiä III




Lienee korkea aika päivittää Maarumäen kuulumisia. Perheeseen kun on tupsahtanut tässä välissä uusikin tulokas melkein jo vuosi sitten. Yörnilän Pinjata etsi viime syksynä uutta kotia. Tuttavallisemmin Pinja. Pinja oli omistajiltaan toimitettu Pietarsaareen koiratarhalle, koska omistajat eivät enää pärjänneet Pinjan kanssa. Pinja siis muutti meille marraskuussa 2013 ja lähes vuoden päivät nyt harjoitellut Maarumäkeläisenä oloa. Pinjalla oli ja on edelleen lieviä käytösongelmia. Pinja vartioi vähän turhan tarkkaan pihaa ja kiihtyy autoista melkoisesti edelleen. Ihmisiä kohtaan Pinja on ystävällinen ja avoin. Pientä ongelmaa aiheutti alussa se että Pinja ei totellut naisia lainkaan ja esineiden ottamisessa pois oli pientä haastetta. Onneksi useimpia asioita pystyy muuttamaan kun koira on oikeassa kodissa. Hapsun kanssa Pinja tulee toimeen, mutta tytöistä tuskin koskaan tulee ylimpiä ystäviä. Ulkonäöltään Pinja on hyvin persoonallisen näköinen rottweiler neiti. Energiaa ja halua tehdä asioita Pinjassa riittää enemmän kuin kotitarpeiksi. Pinjan voisi ristiä vaikka Pinja pienikorvaksi...:))