Tulipa tuossa nyt mieleen kun Marotin D-pennulle on tulossa ensimmäinen uusi vuosi kirjoittaa sananen koiran kanssa vuodenvaihteen humusta. Yleisesti ottaen koirat sietävät paukkuja suhteellisen hyvin, mutta vuoden vaihtumiseen toki liittyy koiralle (ja myös itselle ) paljon muutakin mm. ilotulitteiden haju on hyvin voimakas koiran nenään (käy muuten itsellekin henkeen, kiitos kysymästä) ja haju uutena asiana saattaa aiheuttaa koirissa hieman hämmennystä. Ja nyt siis puhutaan koirista, jotka eivät ole mitenkään ääni tai paukkuarkoja. Itse en suurimpaan humuun ja hajuun mitään koiraa veisi, jo puhtaasti siitäkin syystä että paukuttelevat humalaiset ihmiset, jotka vielä kännipäissään lähestyvät koiraa usein hyvinkin uhkaavasti eivät ole mikään mukava kokemus tervepäisellekään koiralle. Koira oppii yhdistämään uudelle vuodelle tyypillisen ruudin hajun nopeasti ikävään asiaan (esim humalaiset ihmiset). Koirien kanssa voi viettää uutta vuotta, mutta tervettä järkeä kannattaa käyttää, eikä uutta vuotta pidä turhaan pelätä. Jos sattuu olemaan kyseessä pienempi tai ihan pieni pentu niin varovaisuutta on syytä noudattaa. Itsellä on muutama todella ikävä kokemus vuosien varrelta pentujen kanssa. Ja koska ihminen muistaa pitkään, niin ne jutut tulevat itselle aina mieleen joka uusi vuosi. Minulle henkilökohtaisesti ehkä vielä enemmän sillä 13 vuotta paukkuaran Collien omistaneena uudet vuodet ovat olleet aika lailla tuskallisia välillä.
Viimeisimmät uuden vuoden tuskat on kuitenkin koettu saksanpaimenkoiran pennun ja briardin pennun kanssa. Ja näistä on jo vuosia, mutta vieläkin tunnen suurta katkeruutta naapuria kohtaan, jolle tunnustan vuosia sitten huudelleeni todella suuria hävyttömyyksiä kiukuspäissäni...
Kävipä siis niin että Ruttu briardi (nyt 8v, ei paukkuarka) oli pienen pieni pentu uuden vuoden aikaan eli 3 kuukautta vanha. Ajattelin fiksuna että käytän pennun pissalla hyvissä ajoin ennenkuin uuden vuoden paukuttelu alkaa ja tuumasta toimeen eli pennun kanssa ovesta ulos n. klo 17.30 (paukuttelu sallittu silloinkin jo vasta klo 18 alkaen) ja kuinka ollakaan, saman tien kun sain oven auki ja pentu kiipesi portaat alas pihalle, kuului yläpuolelta PAM!!! Ja raketti räjähti ihan meidän yläpuolella hyvin matalalla. Seurauksena että pentu sinkosi pitkin pihaa ja huusi kun syötävä kun pelästyi puoli kuoliaaksi. Mukava naapuri oli tähdännyt raketin suoraan talomme päälle ja reippaana aloittanut paukuttelun jo hyvissä ajoin etuajassa. Huudeltuani kaikki mahdolliset kirosanat naapuriin ja uhkailtuani ties millä rauhoittelimme pentua pihalla ja teimme Jarin kanssa pitkään töitä että pentu rauhoittui ja saimme sen leikkimään ja uskomaan että pihalla on kiva olla ( pakkasta yli sinä uutena vuotena n. -25 astetta). Olin jo aivan itkun partaalla ajatellen että nyt sain toisen paukkuaran koiran käsiini, mutta myöhemmin illalla veimme pennun uudelleen paukutuksen aikaan pihalle leikkimään ja otimme aikuiset ei paukkuihin reagoivat koirat mukaan ja teimme töitä asian kanssa, ja ONNEKSI (ja myös naapurin onneksi) Rutulle ei mitään kummempia traumoja tuosta jäänyt.
Toinen vastaava tilanne tapahtui vuosia aikaisemmin Rikin kanssa (saksanpaimenkoira, josta olin ajatellut pelastuspuolen koiraa kun silloin sillä puolella harrastelin). Silloin asuimme vielä Helsingissä ja olin menossa Mustavuoren ulkoilualueelle uutena vuotena hyvissä ajoin koiria ulkoiluttamaan. Pellon laidalla seisoi mies kahden lapsen kanssa laittamassa raketteja telineeseen. Otin koirat autosta (Riki oli 6kuukautta vanha) ja kun ohitimme miehen lapsineen, pyysin mieheltä erittäin kohteliaasti että voisiko hän odottaa että pääsemme pienen matkan päähän ennenkuin hän alkaa räjäyttelyn. Miehen vastaus oli: "Vie ne rakkis muualle täältä!".... Ja taas, juuri ohittaessamme paikan sama PAM!! No, onneksi Riki ei moisesta ollut moksiskaan ja jatkoimme matkaa ilman että pentu olisi pelästynyt sen kummemmin. Ja taas jälleen kerran ajattelin hyvin rumia ja toivoin ettei kyseinen mies koskaan hukkaa lapsiaan metsään pelastuskoirien etsittäväksi, kun noin hyvin suhtautui meihin...
Summa summarum... Ihmisten ajattelemattomuus ja välinpitämättömyys saattaa olla pahempi uhka koirille kun mikään uuden vuoden paukuttelu sinänsä. Koirat selvisivät paremmin kuin minä, minä olen oppinut inhoamaan yhdistelmää uusi vuosi/ilkeät ihmiset... Minä olen siis paukkuärtyisä koiranomistaja. Eikä hommaa parantanut muutama vuosi sitten kiusaa tehneet teinit jotka ampuivat raketteja meidän pihalle vaakatasossa tieltä (hyvin tietäen että pihalla voi olla koiria) ja sen jälkeen kohti minua ja kun käskin painumaan muualle hyvän sään aikana niin sitten soitettiin poskea ja käytettiin rumia sanoja lopputulemana se että täällä aidottiin ja pingottiin pitkin naapurustoa ja ko. teinien äiti näytti lähinnä kädettömältä hoo-moilaselta kuullessaan asiasta eikä osannut muuta kuin tuijottaa suu auki. Toivoisin lasten vanhemmiltä hieman älykkäämpää suhtautumista kupeidensa hedelmien tekemisiin, mutta kaiketi koirilta voi vaatia hyvää käytöstä, mutta kaikilta teineiltä ei...?
Ja sitten se tärkein: eli jos omistat paukkuaran koiran, hyväksi todettu systeemi uutena vuotena on laittaa verhot kiinni illaksi ja yöksi ja musiikki kovalle soimaan ja toimia kotona kuin mitään ei tapahtuisikaan. Koira saa siitä musiikista (ei välttämättä niin miellyttävää) ärsykettä ja reagoiminen ulkona tapahtuvaan paukutteluun ei ole kenties niin voimakasta.
Jos koira on todella pahasti paukkuarka, käykää eläinlääkärin juttusilla ennen uutta vuotta, on olemassa kaiken maailman suihkeet ja lääkkeet helpottamaan koiran ahdistusta. Hyvä Uusi vuosi on hyvä koirallekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti