sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Eetu kävi kylässä ja toi myrskyn tullessaan...:)


Sunnuntai meni lumimyrskyn ja vieraiden merkeissä. Rottweiler uros Eetu kävi kylässä. Ja tietysti myös omistajansa Johanna ja vielä lisäksi Marja sekä Sirpa ja Tuomo. Oli kiva nähdä Eetu ja tutustua Eetuun ja Johannaan. Olipa hyvä että löysivät myrskyssä perille ja turvallisesti takaisin kotiin. Toivottavasti seuraavan kerran on parempi kuvauskeli kun nähdään!

lauantai 22. marraskuuta 2008

Hauskaa lumessa


Onneksi tuli vähän lunta ja kuivempaa. Koirilla oli hauskaa keskenään, ilmeisesti on paljon hauskempi leikkiä kun ei ole ihan niin märkää.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Koulutuskeikka


Sunnuntaina tehtiin pikainen koulutuskeikka Lepuskiin. Mukana oli Hapsu neiti, Fanny ja Ruttu. Jokainen sai lyhyen koulutussession ja pikkuneiti opetteli menemään maahan ja vähän seuraamaan ja sivulle. Fannyn kanssa Jari teki kontaktia ja Rutun kanssa me vaan kertailtiin vähän vanhoja ja kokeiltiin ryhmämakuuta (Tonni oli siis meidän ryhmä) siltä varalta josko innostutaan tokoilemaan kun ne hypyt on vähän epätoivottuja Rutun kanssa. Tokossa on sen verran matalampi este, että sitä voisi ajatella. En tiedä olenko noin muuten niin innostunut tokoilusta. Onhan siinä se hyvä puoli että kisoihin pääsee puolta helpommin kuin PK-puolen kisoihin jonne on tunkua jonoksi asti....

Hapsu myös kävi viimeisessä rokotuksessa eilen. Painoa oli 20kg. Muuten neiti kasvaa tasaisesti. Ja itsepäisyyskin tuntuu kasvavan. Onneksi on suht helppo varmaan kouluttaa, koska on niin ahne että menee vaikka puuhun ruuan perässä. Siinä näkyy kyllä olevan varjopuolensa. Tokkasi eilen Ruttua kirsuun niin että veri lensi kun kuvitteli että Ruttu ottaa hänen luunsa. Ruttu vähän koulutti sitten, mutta juuri sen verran että nyt neiti miettii kahdesti että mitä kannattaa ja mitä ei. Pennut kyllä koettelee välillä aikuisten koirien hermoja ja kärsivällisyyttä ihan todella.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Viikko meni taas....


Viikko on taasen vierähtänyt ja Hapsukin on taas viikon vanhempi. Aika menee kovaa vauhtia, kohta siis 11 päivän päästä Hapsusti täyttää jo 4kk. Hupsis. Hapsusta on ihan mahdoton saada mitään kasvukuvia kun aina sataa, ja jos ei sada niin neiti viipottaa sata lasissa eikä jää kuvaan....

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Fanny Jalotustarkastettu


Eilen käytiin Fannyn kanssa jalostustarkastuksessa. Hyvin meni, Fanny läpäisi hyväksytysti ja oli kiva vaihtaa kuulumisia ja mielipiteitä. Kiitoksia Jalostustarkastajille! Hapsu oli tietysti mukana peesaamassa, jotta saa lisää kaupunki- ja muita kokemuksia. Tällä kertaa tutustui mm. mittakeppiin. Täältä maalta kun muuten tulee vähän laiskanlaisesti lähdettyä kaupunkiolosuhteisiin. Oli kiva myös nähdä Jaffa ja Miss Marple. Aivan hurmaava Cairni, olisin voinut ottaa taskuun jos olisi ollut tarpeeksi suuret taskut! :)
Kuvassa kuitenkin Fanny, koska eilen ei ollut kameraa (taaskaan) mukana.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Voi Rähmä miten märkää......


Viikonloppuna käytiin porukalla lenkkeilemässä metsässä, lauantaina nuoremmalla porukalla ja sunnuntaina myös Riki-vanhus pääsi mukaan kun löytyi helppokulkuinen maasto. Mutta voi Rähmä miten märkää oli vaikka oli ollut pakkastakin. Ja Hapsu sitten tietenkin putosi ojaan jääkylmään veteen kaulaansa myöden... Onneksi oli autossa pyyhkeitä. Kamalasti palelsi kun oli joutunut uimaan pentu pieni.

Loppuaika onkin sitten mennyt kotitöissä ja kotisivuja väsätessä. Voi Rähmä siihenkin. Tämmöseltä rähmäkäpälältä menee niissäkin ikä ja terveys. Ja hermot. Mulla kaiken pitäisi aina olla valmista eilen, ei oikein kärsivällisyys tahdo riittää tuohon hommaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Yötyönä tyynynpäällisiä


Yleisön pyynnöstä kuva yötöistä. Pitkään ollut projektina tehdä uusia koristetyynyn päällisiä. Eilen illalla kun Jari oli sopivasti pikkujouluissa, oli sitten viimein sitä aikaa. Yöllä ei jaksanut silittää, joten ryppyisiä ovat. Laura Ahleyn tulppaanikankaiset menevät anopille tilaustyönä. Kangas on aivan ihana paksu sisustuskangas hienolla väriskaalalla. Vaaleammat vielä ryppyisemmät Sanderssonin "Bihar" kankaasta tehdyt jäävät omalle sohvalle. Kun saan ylimääräistä aikaa, teen lisää vanhoista Laura Ashley- kankaista jotka tuolla odottaa tekijäänsä. Lisäksi mulla odottaa ihana Benartex kangas "Muted transitions" by Lisa DeBee Schiller josta tulee joko vanhoihin K-tuoleihin uusi päällikangas tai sitten jotain muuta...

Ville ja Hapsu


Ville pärjää Hapsulle vielä......

Kuinka monta koiraa kuvassa?


Näkötesti. Kuinka monta koiraa kuvassa?