Kalle poseeraa....

Ja tässä vielä lähikuva Kallesta.

Kallea katsomassa....

Nyt kun ollaan lomalla, tai ainakin vapaalla niin ajaltiin vihdoin Kallea katsomaan, ja komea poika onkin. Ja hyväkäytöksinen. Sää ei kovasti suosinut ulkokuvausta, satoi ja paistoi vuoron perään. Täytyy sanoa että enpä ole vähään aikaan käynyt edes hevosia katsomassa ja omasta harrastuksesta on vielä pidemmän aikaa. Joskus vuosia sitten ratsastusta ja hevosia tuli harrastettua aika aktiivisestikin, mutta nyt se jäänyt ajan ja rahan ja sopivan hevosen puuttessa. Ihan normitunneilla kun ei oikein jaksa enää käydä kun niillä on tullut aikanaan paljonkin käytyä, ensin lapsena ja sitten uudelleen aikuisena useampi vuosikin. Sitten oli välissä pari vuokrahevosta, joista toinen oli aivan ihana, ruuna nimeltänsä Bob, joka kuoli valitettavasti olettavasti clostridibakteerin verenkiertoon pääsemiseen. Toinen oli tamma, joka ei ollut ihan meikäläisen mieleen, eikä oikein tultu juttuun. Sen jälkeen on vuosien varrella käynyt joskus ratsastelemassa ystävien ja tuttavien hevosilla, mutta koirien myötä sekin sitten on jäänyt.

No nyt käytiin sitten katsomassa Kallea, joka on paitsi kaunis, niin osoittautui todella mukavaksi käytökseltäänkin...:) Ei pitänyt edes hevosta ihmettelevää briardi neitosta kummoisena asiana... Ohessa pari kuvaa. Hapsukin oli tosi nätistä ja ei ollut mitenkään paniikissa tallilla, mutta pihalla päätti kuitenkin kun olisi kapeasta välistä hevosen kanssa pitänyt mennä mamman taluttamana, että liika on liikaa, eikä ihan kavioiden vieressä kävely ollut kivaa... Sitten mentiin jo Jarin hoiviin ja mamma sai viedä Kallen tarhaan ihan keskenään...:)

Lomaa, laiskuutta ja selkäkipuja

Hengissä ollaan koko perhe vielä, toiset vähän paremmassa hapessa kuin toiset. Jarilla selässä välilevyn pullistuma, jonka vuoksi sairaslomalla vieläkin. Mulla hajos selkä kun olin vatsataudin kaatamana pari vuorokautta sängyssä, siitä kun toipui niin viikko meni että sai selän sellaiseen kuntoon että pystyi jotain tekemäänkin. Töissä sinniteltiin hulluuden partaalla aina loman alkuun saakka, vaikka tuntui että selkä tappaa ja jo ei selkä niin töiden määrä viimeistään. Täyttä hulluutta se töiden määrä, joka meillä siellä on.

Kaikesta näistä johtuen (tekosyitä sanon minä) koirat ja koko huusholli on olleet vallan hunningolla. Nyt on puoltoista viikkoa kesälomaa takana ja kun Jarin selän vuoksi pääse minnekään, tuntuu vain puolittain lomalta. Sitten tietenkin kaikki raskaimmat työt jää mulle. Eipä silti, onhan se lomaa kun saa omalla pihalla kuokkia ja riehua...:) Kyllä se aina mun duunin voittaa.

Koirat on kunnossa, Lunalla karvanlähtö, Ruttu lussuttaa jostain syystä jalkaa, vaikka siinä ei mitään vikaa ole havaittavissa, Fanny on vähän vielä valeraskaana ja Hapsu kiusaa perhettä minkä ehtii...

Oltiin toissa iltana kaupunkikäynnillä kun Jari viimein pääsi sen verran kävelemään että Järvenpään keskustassa käveltiin Lunan ja Hapsun kanssa. Aika lailla rauhakseen saatiin kävellä, rullaluistelija oli kummallinen sitä piti haukkua jo muita enemmän. Fillareihin tutustuttiin ja liikenteeseen ja kaikenlaiseen säpinään mitä kaupungissa on. Hapsu käyttäytyi maalaistaustaansa nähden varsin hyvin, paremmin kuin Ruttu aikoinaan. Hapsun kanssa kävellessä on se hyvä puoli että se ei koskaan vedä jossei jotain ihmeellistä ole näköpiirissä. Vetämättömyys remmissä ei ole edes opetettua vaan se on Hapsulle luontaista.

Kaupunkikäynnin jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä koulutuskentällä, vähän aikaa oli mamma ihmeissään että mitäs nyt tehdään kun hajut pelkästään kiinnosti, mutta sitten onneksi vanha koirakouluttaja nosti päätään ja osasi nostaa koiran vireen sille tasolle että ohjaajassa oli se mielenkiinto. Vire nousi hyvin ja pysyy hyvin yllä tuettaessa ja laskee sitten nopeasti suorituksen jälkeen. Ei jää ylikierroksille pyörimään. Ihan hyvä. Oli tosi positiivinen yllätys. Saalis herää myös, vähän roikuttiin remmissä jo innokkaasti, mutta pientä ja maallista. Taisipa roikkua vähän mamman hihassakin... Hehheh, tehdääkin Hapsusta purukoira...:)Kaikenkaikkiaan olin iloisesti yllättynyt saamastani huomioista koulutuskentällä, koska kotona tuppaan olemaan se välttämätön paha, joka vaatii parempaa käytöstä. Hapsu on enimmäkseen kyllä adoptioäitinsä Fanny rottweilerin koira, vähemmän ohjaajan. Sitä en ole tarpeeksi osannut estää ja ajatella, koska Ruttu taasen on luonnostaan mamman kainaloinen vaikka on aikanaan yhtä isoon laumaan tullutkin. Voisi kai vetää jonkinlaisen johtopäätöksen että Ruttu on erittäin ohjaajasidonnainen ja Hapsu kaikkea muuta. Joten huomio koirakentällä ja halu leikkiä ohjaajan kanssa oli todella positiivinen yllätys.

Hapsu myös omaa enemmän "paimennusviettiä" kuin mikään meillä kotona koskaan olleista koirista. On aika kova paimentamaan meidän kissoja pihalla. Joskus menee jopa överiksi, mutta kumma kyllä, kissat eivät tunnu kuitenkaan Hapsua pelkäävän vaikka se niitä paimenkoiran elkein paimentaa ja innostuu takaa ajamaankin. Eräänä iltana Sohvi päätti olla tulematta sisään ja Hapsu hauskasti salaman nopeasti kiersi ison kukkapenkin toiselta puolelta Sohvin eteen ja hyvin paimenkoiramaisesti paimensi sen päättäväisesti sisään. Täytyy joskus tulevaisuudessa käydä varmaan vähän paimennusta kokeilemassa. Mutta se on sitten joskus. Nyt alkaa Hapsulla koulutus ja vieraisiin koiriin totuttelu, koska ne ovat Hapsun mielestä edelleen mörköjä. Samaten jatketaan kaupunki exkursioita.

Kuvassa Fanny ja Hapsu sadesäällä. Helppo huomata kuka on se mukavuudenhaluinen...:)