Lueskelin tuossa yhden harrastamistamme roduista Jalostuksen tavoiteohjelmaa, ja ensimmäinen ajatus joka tuli mieleen niin oli ehkä lähinnä järkytys. Jalostuksessa on huomioitava niin monta asiaa, että tuntuu kuin täytyisi omata vähintään yliopistotutkinto monessa tieteen ja taiteenkin lajissa. Joskus se laittaa hieman miettimään että mikä se rodun jalostuksen perimmäinen tarkoitus oikein on? Enää ei tunnu riittävän mikään. Se että kasvattajat yrittävät kasvattaa rodunomaisia, tervepäisiä ja mahdollisimman terveitä koiria ei tunnu enää riittävän mihinkään. Pitää ottaa huomioon vietit ja serkun kummin kaiman mahdollisesti periytyvät sairaudet ja keski-Euroopan painotukset rodun kasvatukselle ja pitää olla vähintään niin ja niin monta palkintoarvostelua ulkomuodosta etc. Ja nämä ovat vasta rotujärjestön linjaamat ohjeet. Siihen kun vielä lisätään se että tosi harrastaja haluaa mahdollisimman vietikästä sukua ja käyttötulokset tulee löytyä äidiltä, isältä ja kohta kai jo tulevilta pennuiltakin. Näyttelyharrastaja puolestaan tahtoo että kulmaukset on sentilleen oikein ja isällä ja äidillä 100 x serti ja ROP ja RYP ja mielellään CACIB myös, jotta voisi olla varma siitä, että kotiin tulevasta pennusta tulee varma vuoden Messukeskuksen näyttelyn voittaja.
Arvatkaapa haukkooko kaiken tämän informaatiotulvan keskellä henkeään se tavallinen pennun ostaja, joka jostain syystä on päätynyt juuri tähän harrastamaamme rotuun ja haluaa ostaa ihan tavallisen kotikoiran? Juuri sen vaikkapa sen lassien näköisen, joka tulee ensimmäiseksi koiraksi taloon. Sitten se koiranostaja alkaa soittelemaan kasvattajalle ja kyselemään että oliskos pentuja. No, nykyään se tavallinen tarina on se että ensin kasvattaja omissa harrastuksen asettamissa tulospaineissaan ja hyväksi kasvattajaksi tullakseen kysyy pennun ostajalta että harrastathan nyt varmasti IPOA ja sytsyä ja viethän pennun sitten varmasti heti 10:een näyttelyyn ja viikoittaisiin agility-harjoituksiin ja onhan sulla vanhastaan jo tuloksia ja näyttöä edellisestä koirasta että voit pennunomistajaksi tälle minun tähtipennulleni ryhtyä, sillähän on Japanin tuonti isäkin, jolla on ainakin sytsy III tulos maailmanmestaruuskilpailuista! - ai et aio? No, ei taida oikein hyvää pentua tästä pentueesta sinulle löytyä....
Parodiaa? vai onko? Voisko olla jo tosi elämää?
Ja tämä toimii myös päinvastoin. Tulee se pennunostaja joka jo heti puhelimessa kysyy samat asiat kasvattajalta. Lisää vielä siihen että onhan nyt kaikki viettitestaukset tehty ja varmasti kaikki vietit niin katossa että on jo pelkästään niillä tuleva sytsyn maailmanmestari... Ja olihan se koiran isoisän isä nyt varmasti se Tokion tuonti jolla oli pelastuskoirien maailmanmestaruus?
Joskus vaan aattelen näitä asioita, kun meillä vaan harrastellaan, eikä oteta stressiä noista jutuista. Kaikki on joskus noviiseja, kaikilla on joskus se eka koira, ja kaikilla kasvattajilla joskus se eka pentue ja toisinaan hieman täydellistä huonompikin pentue. Eikä tuonti ole sen parempi kuin perinteisen suomalaisen linjankaan edustaja. Suomalaisen ilot ja surut, hyvät ja huonot on ainakin jo aika tarkkaan tiedossa. Kaikkea voi oppia, kotikoulutuskin on koiran kouluttamista ja hyvä kouluttaja saa lapasestakin kisakoiran. Ulkomuototuomaria voi skoijata vähän kun tietää mistä sitä muppea just silloin nipistää kun tuomari katsoo.....
Ei tehdä näitä hommia ryppy otsassa! Eikä arvostella liian kerkeästi aina kaikkea. Tärkeintä koiran kanssa on onnellinen ja mahdollisimman terve elämä tervepäisenä, sekä omistajalle että koiralle. :) Onnellisessa laumassa on hyvä olla.
